Rymy-Eetu rymistelee.

Hirmuisesti onnea Villiniityn I-pojille, eli Iivarille, Tarmolle, Remolle, Eetulle ja Ilpolle!

Niin se vaan on vuosi hurahtanut ja näistäkin pojista on tullut jo isoja miehiä, ainakin omasta mielestään.;) Keravalla Eetun synttäreitä vietetään talvisissa merkeissä,mutta talven lapsosiahan nämä pojut ovatkin. Paketista paljastui uusi hieno nuttu ja Eetun mielestä jotakin aivan parasta, eli uusi ihana riepoteltava pehmoelukka joka piipittää! Edellinen oravahan nyljettiin jo aikoja sitten..:-D Minä täältä Oulusta sille vielä synttäri/joululahjaksi jotain koirille suunniteltuja Kärppien fanikamoja tuon, mutta ei kerrota sitä vielä Eetulle.

Muistan vieläkin, kun vuosi takaperin tuli Heliltä viesti että 5 pikku prinssiä olivat syntyneet, voi että se oli maailman paras joululahja ikinä! Vuoden aikana on kyllä monen monta lelua kynitty ja lähetetty lelujen taivaaseen, mutta myös monia ihmis-ja koirakavereita hurmattu ja sydämiä sulatettu. Ja sama meno näyttäisi jatkuvan yhä ja hyvä niin. Ei voi kun katsoa ja ihmetellä näistä kuvista että miten paljon sitä onkaan kasvettu ja kuinka nopiasti se pieni palleroaika menikään.:’) On poju PIKKAISEN muuttunut ja kasvanut tässä vuoden aikana.

Joskus sitä vielä mahduttiin lelulaatikkoonkin. (Eetulle se oli aarrearkku.;)

^Ja tosiaan jo ihan alusta lähtien Eetu on sylistä syliin kulkenut ja kaikki vieraat ja kaverit märiksi pussannut ja rakkauttaan jakanut.:)

Ja jo kolmen kuukauden iässä tutustuttiin ekaa kertaa mäyräkoiriin.:D

Ja vain kuukausi siitä eteenpäin oli jo tytöt mielessä ja koulutus pielessä.:D

Kaiken kaikkiaan siis maailman paras pieni miekkonen on tuosta hulivilistä kasvanut. Nyt jännätään kovasti Eetun ja muiden poikien Bertta-mamman puolesta, sillä jouluna on I-pojille luvassa sisko-ja velipuolia!<3

Hejssan täältä pohjoisesta! Oulussa on jo 5cm lunta ja kaikkialla valakosta, ihanaa.:-D Ollaan sitten tosiaan jo marraskuun puolella, huhheijakkaa. Pääsin viime kuussa pariinkin otteeseen kotona käymään ja syyslomalla sain olla etelässä koko viikon elukoiden kanssa.

Eetulle kuuluu oikein hyvää, virtaa riittää edelleen vaikka muille jakaa. Viime postauksessa puheena ollut kutina on hävinnyt, kun vaihdettiin nappularuokakin kokonaan uuteen ja sen lisäksi ruvettiin antamaan pojulle lohiöljyä. Oli myös ihanaa päästä Eetun kanssa pitkästä aikaa koirapuistoon ja nähdä siellä samat vanhat hyvät koira-ja ihmiskaverit joihin kesällä tutustuttiin ja joiden kanssa puistoiltiin ja juoruiltiin koko elokuun ajan. Oli kuulemma niilläkin ollut tätä meidän “vieterikoiraa” kova ikävä. Ylläripylläri sinänsä että pikkupihis on kaikkien koirapuistolaisten mieliin jäänyt ja sydämet sulattanut. Eetu kun koirakaverien lisäksi huolehtii myös siitä,että jokainen ihminen moikataan ja pussataan märäksi. Pariinkin otteeseen joka kerta,ettei asia vaan jää millään tavalla epäselväksi.

Viime kuussa sai vielä aivan ihania syyskuvia ihanine syysväreineen! Pitikin olla kamera mukana lähes joka paikassa. Nyt kun lumi tulee eteläänkin luultavasti niin valkoinen pieni pihakoira niin helposti hukkuu lumeen.. Tässäpä siis lokakuun kuvasatoa, Eetu siis näissä 10kk.

Ruskalehdet vaan on jotakin aivan parasta!

Tässä on pihiksen käsitys haravoinnista. Ihan tyhmää hommaa siis oikeesti, joten siitäkin pitää tehdä leikki! Eetu on pakko jättää sisälle aina haravoinnin ajaksi, vaikka se kovasti mukana tahtoo hommassa ollakin niin tuolla menolla siitä ei ihan hirveän tehokasta apuria saa..:D

Tuituitui! Ootteko muka koskaan nähneet mitään söpömpää.<3^

Mutta kyllä se ihan oikeakin posettaminen onnistuu.

Ja herranjestas, enää vajaa kuukausi niin meillä,kuten neljässä muussakin perheessä, vietetään 1-vuotissynttäreitä! Apuva, miten nää pojat tälleen hurahtikin yhtäkkiä pikku palleroista näin isoiksi miehiksi? Ei tajua…

Tididiididii BATMAAAAN!

Heipparallaa taasen!

Onkin viime päivityksestä kulunut ihan huuuuuuiman pitkä aika! On vaan tapahtunut niin paljon ja isojakin muutoksia elämään tullut,että kaikelle ei sitten vaan aika enää riitä. Tälläkin hetkellä tätä päivitystä kirjoittelen Oulusta käsin, muun perheen ollessa kotona Keravalla. Minä siis muutin tänne elokuun lopussa opiskelemaan ja kohta 5 viikkoa on tullut täällä asusteltua,eikä ole kotosalla kerennyt käymään. 5 viikkoa erossa ponista ja hauvavauvalista, voin kertoa että se on vaikiaa se! No, ensi viikolla pitäisi vihdoinkin päästä pidennetylle viikonlopulle tuonne etelään.:-)

Eetua en siis ole päässyt näkemään muuta kuin web-kameran välityksellä, mutta sen kuulumisia silti tiedän ja ajattelin tänne kirjoitellakin niistä joitakin. Päällimmäisenö tulee mieleen kertoa se, että Eetua on jo jonkin aikaa, muistaakseni jo tuolta elokuun loppupuolelta alkaen, vaivannut ihan hirveä kutina. Se vain kapsuttaa ja kapsuttaa ja vielä kerran kapsuttaa itseään,koko ajan. Aluksi mietittiin voisiko siinä olla kirppuja, mutta se tuntui ja näytti niin mahdottomalta,että suljettiin melko pian se vaihtoehto pois. Se on kuitenkin koko kesän ollut myrkytettynä punkkeja ja muita öttiäisiä vastaan,mistä se muka olisi niitä saanut? No, kova raapiminen sen kuin jatkui vain pitkälle syyskuuhun asti. Korvia se kutitti ja kirsun se repi monta kertaa verille asti ja kipeä ja punainen pikku nenänpää on ollutkin. Kävi ilmi,että Eetun Remo-veljellä on ollut myös samanlaista oireilua. Mihinkään sen tarkempiin allergiatesteihin ei pojua kuitenkaan vielä ole viety. Eetu on nyt pari viikkoa ollut riisikuurilla ja saanut lohiöljyä ja tilanne on parantunut huimasti! Nenukki alkaa myls nyt jo olla terve ja iho ympäriltä mennyt kiinni ja karva kasvaa takaisin. Vielä välillä se kuulemma yrittää itseään pihakivetykseen raapia,mutta lopettaa heti kun vähän siitä toruu. Saattaa olla jo vähän pinttynyt tapa tuo hinkkaaminen..=) Seuraamme tilannetta kuitenkin!

Muuten on pikkupihiksellä mennyt kaikki ihan normaalisti. Pitkiä lenkkejä se on tehnyt Lauran kanssa ja päässyt taas Viivin kanssa leikkimään. Viivi on jo muuten ihan hiiiiiiiirmu iso! Siinä onkin pienellä pihis-miehellä pitelemistä.;D Muttakun Eetu on kerta naisensa jo valinnut niin eiköhän siinä myös sitten pysytä.

Ei siis ole nyt yhtään tuoretta kuvaa pojusta laittaa, mutta pistetään sen sijaan muutama mahtishotti kesän viimeisiltä viikoilta näitä kylmiä syysiltoja piristämään.

On se vaan edelleen maailman hienoin pikku muru.<3

Tosiaan nyt lauantaina käytiin katsastamassa ensimmäistä,muttei taatusti viimeistä kertaa vuotuisten pihakoira-päivien meininki Kouvolassa Elimäellä, Koivulan puutarhassa. Aamulla pakkauduttiin koko perheen voimin autoon ja mieli oli korkealla aikaisesta herätyksestä huolimatta ja innolla odotettiin Eetun veljien ja muiden pihakoira-henkisten ihmisten näkemistä. Ilma suosi todella hyvin, ihanaa ettei enää ollut uuvuttavaa +30 asteen hellettä, niin sekä ihmiset että koirat jaksoivat hyvin olla menossa mukana.:)

Neljä viidestä Villiniityn I-pennusta oli paikalla, vain Ilpo ei päässyt tulemaan. Kaikkein parasta olikin Eetun velipoikien näkeminen pitkän ajan jälkeen! Miten samanlaisia, ja silti niin erilaisia kaikki ovatkaan.:) Kaikista oli jo tullut isoja hienoja miehiä, Eetu selvästi oli kaikista isoin ja rotevin ja edelleen veljesporukan pullero.

Kaikista vanhin velipoika eli Villiniityn Into-Iivari “Iivari”

Villiniityn Iikka-Viikkari eli “Tarmo”, jonka blogia ahkerasti seuraillaan.

Villiniityn Iiro-Nestori eli “Remo”

Ja koska Ilpo-poika ei paikalle päässyt niin sillä hetkellä nuorin veikka, eli meidän oma Eetumme.

Seuraavana vähän kuvia veljesten villistä menosta.:)

Eetu, Tarmo & Remo.

Eetun ja Tarmon velihalaus.

Iivari näyttää isonveljen otteita.

Vauhdin hurmaa Iivarin kanssa. Miten kovaa pikku pihis voikaan mennä!

Veljien ja muiden pihisten treffaamisen lisäksi oltiin myös ilmoittauduttu mukaan Open Show:hun. Oltiin nimittäin hyvin kiinnostuneita siitä,mitä Eetusta sanottaisiin, mikä on hyvää ja huonoa, onko tyypillinen rodulleen jne. Iidan kanssahan ei koskaan näyttelyissä käyty,ei edes harkittu, joten ihan eka kerta oli sekä koiralle että meillekin. Treenattu ei oltu lähes ollenkaan, aika luonnonlapsina mentiin. Tosiaan kun ei tuosta kehässä pyörimisestä niin minkäänlaista kokemusta ole,niin ei edes tiedetty mitä ja miten kannattaisi harjoitella. Perhosia siis oli vatsassa,vaikkei sitä nyt niin vakavasti olisi tarvinnutkaan ottaa.=D Ja hengissä ja kunnialla kuitenkin selvittiin!

Pöydällä olo sujui hyvin ja sen tiesinkin olevan Eetulle se kaikista helpoin kohta. Oikeastaan se odotteluhan se kaikista rassaavinta oli,sekä Eetulle että minulle. Välillä piti käydä rauhoittumassa pikku lenkillä ympäristössä ja ottaa koira syliinkin rauhoittumaan, sen verta levottomona poju kävi kun leikkimään olisi tehnyt mieli mieluummin lähteä. Tuomari saikin sitten pihikseltä heti kättelyssä pusun pöydältä.=) Tuomarina muuten toimi Kristiina Niemelä.

Kävely ei sitten ollut se meidän vahvin ala,minkä tiesinkin. Eetulle jäi vähän veto päälle ja kehän reunalla istuneet kaverit olisi olleet niiiin paljon kivempia! Onneksi saatiin veikoista vetoapua sitten kun kaikki käveltiin kehässä yhtäaikaa.

Paikallaan seisominen ja posettaminen meni paaljon paremmin kuin luulin. Eetu malttoi oikein nätisti, vaikka vähän vinkuikin levottomana kavereiden perään,eivätkä namitkaan enää kelvanneet. Ja vain yhden kerran poju heittäytyi selälleen saaden kaikki katselijat nauramaan.:D

Tämän on kuvannut Kennel Pihapolun Maikki,kiitokset! =) Kannattaa muuten käydä vilkaisemassa Eetun Armi-tädin pentuja, tuitui!

7-9kk luokassahan oli siis hauskasti vain nämä Villiniityn I-pojat. Eetu oli kolmas, Tarmon ollessa ensimmäinen ja Iivari toinen. Tarmolla meni jatkossa muutenkin hyvin ja kaikki pojat saivatkin todella hyvät ja samankaltaiset arvostelut. Eetun oli kokonaisuudessaan tällainen:

“Erittäin lupaava, joskin turhan tuhdissa kunnossa esitetty. Erittäin hyvä pään profiili. Tiukka, lähes tasapurenta, vielä kuitenkin leikkaava. Hyvä kuono ja kallo-osa. Hyvät silmät. Hyvä kaula ja ylä-linja. Hyvin asettuneet korvat. Hyvä häntä. Ikäisekseen erittäin hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin, joskin leveästi edestä. Ystävällinen.”

Joten kaikin puolin ihan tyytyväisiä tuohon lausuntoon oltiin kaikki. Mahiksia ja ulkonäköä siis on, pikku dieetille tästä vaan on alettava. Helinkin kanssa vähän päiviteltiin että lihava,Eetuko? Ainahan se on tuollainen tuhdin puoleinen poika ollut,ihan pienestä vauvasta asti. No, nyt vaan ylös ulos ja lenkille ja joku päivä ehdottomasti kokeillaan onneamme uudestaan nyt kun tiedetään että lupaava poju on.=) Itsehän nyt elokuun lopussa muutan Ouluun opiskelemaan ja Eetu jää tänne perheen luokse, joten laihdutus-vastuu jääkin porukoiden huoleksi, hehe.:) Ja silti se on meidän mielestämme ihan täyden kympin koira.<3

Perhepotretti. Vasemmalta Eetu, Remo, Bertta-mamma, Tarmo ja Iivari.

Me lähdimme paikalta jo vähän aiemmin kuin muut, joten meiltä jäi näkemättä kasvattajien välinen kisa, mutta suureksi iloksi kuulimme, että Villiniityn kenneli uusi viime vuotisen ROP-tittelinsä. Hienoa Heli ja koko Villiniityn mahtava porukka!

Me vetäydymmekin nyt loppuviikoksi vielä mökkeilemään, toivottavasti säät suosivat ja päästäisiin vielä uimaan ilman sinilevää. Eetun lempipuuhaa kun nykyisin on mökkirannan uuden laiturin päästä järveen hyppääminen, siinä meillä kunnon uimahyppääjä!

Villiniityn Punkero palailee asiaan siis taas pikimmiten!

Niin se tosiaan tekee ja niinhän sen on tehtävä, mitenkäs muuten mistään mitään tulisi. Elämä on nyt siis taas “normaalia”, ja pahimmasta on päästy yli. Eetustakin kyllä huomasi “veikan” puuttumisen, alkupäivät se oli levoton ja selvästi etsi Suloa talon joka nurkasta ja vinkui vähän perään. Mutta onneksi pukkasi päälle mökkireissua ja muuta, niin unohtui sitten kaikki tuo. Hirveän nopeasti tämä aika vaan taas tuntuu menevän, nyt on jo heinäkuu! Miksi tää kesä menee AINA näin nopeasti?! Tuntuu, ettei ole kerennyt tehdä vielä oikein mitään.

Noh, niin ihmisillä kuin elukoillakin elämä on kesällä yhtä laiffia. Glói-poika saa tyytyväisenä mussuttaa ruohoa jätti-isolla laitsalla ympäri vuorokauden, toivottavasti aina syyskuuhun saakka. Eetu on tosiaan päässyt reissaamaan mökille ja kaikenlaisten tuttujen luokse, on päässyt uimaan ja metsään juoksemaan. Kaikkein ihanin uusi asia on varmasti TAAS uusi tyttöystävä, tällä kertaa 13-viikoinen rotikan pentu, Viivi. Viivi asuu tuolla ylämäen kerrostaloissa ja on jo tässä muutaman illan peräkkäin käynyt meidän pihalla leikkimässä. Tytteli on tosiaan vasta sen 13 viikkoa, ja silti jo Eetua isompi. Melko rajut on leikit nuilla kahdella ja puruvimma on kova. Välillä vähän hirvittää katsella, mutta kyllä ne varmasti itse parhaiten tietävät mitä ovat tekemässä.=)

Rakkaudesta se koirakin puree.

Ylisöpö pikku Viivi! ^^

Nämä kuvat ovat siis eilisillalta,kun Viivi pyörähti täällä taas leikkimässä ilta kahdeksan aikoihin. Siitä päästäänkin sitten tämän päivän tapahtumiin, sillä Viivin omistaja Sini kertoi, että hänen pelikaverillaan oli myös kaks pihakoiraa,jotka olivat tulossa juuri sopivasti sitten tänään lauantaina kylään. Noh, me sitten tietysti ehdotettiin, että tulkaa ihmeessä tänne meidän pihalle koirien kanssa leikkimään, ja näin sitten tehtiin.

Tosiaan sitten tänään puolenpäivän jälkeen alkoi pihalta kuulua haukuntaa ja siellä sitten odotteli Viivi, sekä Daniel ja Unski. Unski on 4-vuotias valkoisen ja ruskean värinen pihispoika ja Daniel kohta 3-vuotias töpöhäntäinen kolmivärinen komistus. Eetu ei ollutkaan muita pihiksiä nähnytkään sitten tänne kotiutumisen, paitsi tietysti Örri-iskän. Huh huh mitä menoa oli heti alusta alkaen, pojat kun ovat poikia ja siinä samassa läjässä on vielä vähän pihalla oleva rottweiler. Laskettiinkin sitten leikkiä, että Viivi on ihan pihalla pihakoirista. Huomasi nimittäin niiiin selvästi tuon niiden leikkimistapojen erot; pihikset pieninä ja ketterinä tykkäävät juosta ympäriinsä ja painia, mutta rotikka raskaampana koirana ei jaksa juosta ,niin sen on otettava tukeva ote kaverista ja pidettävä se paikallaan maassa painileikin ajan. Vanhemmat pihikset tekivät (tai ainakin yrittivät) selväksi, ketkä täällä oikein määrää. Alussa tosiaan oli hurjaa menoa, ärinää ja murinaa kuului ja hampaita näkyi enemmän kuin valkohailla.=D Mutta sitten meno rauhoittui ja hassu nelikko pistikin menemään possujunassa sellaista haipakkaa että!

Viivi on vähän pihalla poikien jutuista.

Daniel ja taustalla Unski.

Ihan päätöntä menoa.

Ja hirmuhelteestä huolimatta koirat jaksoivat painaa minkä vain pääsivät ja varmasti olisivat leikkineet vielä pidempäänkin. Oli muuten tosi hauskaa verrata Eetua, Danielia ja Unskia keskenään. Miten eri näköisiä saman rodun edustajat voikaan oikeesti olla! Rehellisesti sanottuna Unskia en pihikseksi edes tunnistaisi, jos kadulla tulisi noin vain vastaan. Oli myös kiva nähdä Eetu nyt verrattuna sitten täysikasvuiseen koiraan. Täysikasvuisen korkuinen se on jo, massaakin on mukavasti ja sitä tietysti tulee vielä vain lisää. Eli ei se paljoa “aikuisille” hävinnyt.;)

 Eetu & Unski.

 Pihispojat.

Että oikeinoikein mukava ja piristävä kesäpäivä koirien kanssa oli! Saatiin myös hyviä vinkkejä tulevia pihakoira-päiviä varten, että mitä pikkuisen voitaisiin reenata Open Showta varten. (Ettei nyt IHAN untuvikkoina sinne lähdetä.) Toivottavasti nähdään mahdollisimman monen kanssa sitten siellä!

Lopuksi vielä ryhmäpose jota, niinkuin näkyy, oli vähän hankala ottaa.

Fantastic Four.;)

Voi luoja…ei tätä käsitä vieläkään. Mutta meidän Sulomme on nyt poissa.. Kukaan ei todellakaan olisi sitä osannut odottaa kun aamulla herättiin. Mutta niin siinä vain kävi.

Sulo sai aamupäivästä samanlaisen kohtauksen,kun tuossa muutama viikko sitten. Takajalat eivät pitäneet ja tällä kertaa kissa-parka jopa ihan ulvoi kivusta. Kokeita sitten tehtiin ja niistä selvisi, että Sulolla oli synnynnäinen sydänvika, eikä mitään ollut tehtävissä enää.. Ihan liian aikaisin vietiin pikku kissamme meiltä. Ja vain 1,5 vuotta Iidan kuolemasta! Vieläkin ollaan kuin puulla päähän lyötynä täällä. Sen takia en tänne oikein pysty muuta kirjoittamaan tapahtumasta.. Sulo saa viimeisen lepopaikan mökiltä Iidan vierestä.

In Memoriam

“Sulo” Kesäkuu 2006-11.6.2010

Kiitos kisukulta kaikesta.<3 Opetit kissoista paljon sellaista, mistä meillä oli paljon ennakkoluuloja, joita ei taatusti ole enää tämän jälkeen. Mieletön ikävä kaikilla meillä ja “pikkuveli” Eetulla myös.

Maailman kaunein kissa.<3

Voi että, tänään tosiaan Eetu veikkoineen täyttää siis tasan 6kk. Niin se aika vaan menee! :’) Eetu haluaisikin nyt tätä kautta lähettää onnittelut ja iiiiiisot terveiset Iivarille, Tarmolle, Remolle ja Ilpolle. Merkkipäivän kunniaksi aamupalana oli kinkkua ja nakkeja, pitäähän sitä nyt hauvelinkin saada juhlia. Hitsi miten aika onkin oikeesti mennyt ja miten paljon Eetu on sitten tammikuun muuttunut; niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin.

Pisti ihan hymyilyttämään kun vertaa näitä vanhoja ja nykyisiä kuvia, kattokaapa vaikka!

Naama oli ensin tällainen…

Ja tältä nassu nykyään näyttää.

Ja tältä näytti pikku pihiksen kroppa n.5-6 viikkoisena. Ei vitsit tuo lyhyt kuono on niin söpö!

Ja tällainen komea nuorukainen veljesviisikon punkerosta on kasvanut. Kauan Lauran kanssa veikkailtiin meneekö nuo kaksi isoa mustaa laikkua yhteen vai ei; olisi pitänyt lyödä kunnolla vetoa sillä olisin voittanut, kun sanoin että ei.

Että tämmönen erittäin aurinkoinen ja kuuma juhlapäivä meillä on täällä ollut.=) Eiköhän pojulle kinkkua heru vielä iltapalallakin.

Voisi sitten tässä vielä mainita sellaisen aika paljon ikävämmän tapauksen, mikä meille tuossa vajaa pari viikkoa sitten sattui. Kävi siis niin, että pistettiin yhtenä torstai-iltana Eetun niskaan vahvaa punkkimyrkkyä, mikä kuitenkin on kissoille ihan hengenvaarallista. Kaikki näytti kuitenkin ihan normaalilta, mutta sunnuntaina Sulo alkoi yhtäkkiä krampata ja jalat menivät alta. Se oli oikeasti ihan hirveä tilanne; se tuli niin puun takaa, kun Sulo on aina niin hirveän terve kissa ollut. Ihan paniikissa sitten mietittiin että mistä on kyse ja eläinlääkärillehän oli päästävä. Ei muuten ollut mikään helppo juttu sunnuntai-iltana löytää päivystävää eläinlääkäriä! Hyrylästä onneksi kuitenkin löytyi ja Sulo sitten kiireen vilkkaa sinne. Eläinlääkärikin oli ihan ymmällään mistä oli kyse, ja päätti sitten rauhoittaa Sulon ja antaa sille nestettä. Tilanne rauhoittui luojan kiitos sen jälkeen ja kisu nukkuikin sitten ihan aineissa koko yön. Seuraavana päivänä kaikki oli taas kuin ennen, pikkaisen vielä Sulon etujalat kuitenkin kipristelivät. Edelleen mietittiin että mistä ihmeestä oli ollut kyse ja äiti sitten keksi sen punkkimyrkyn! Eetu oli siis sitä Suloon levittänyt jossain vaiheessa, vahingossa tietenkin, mutta silti. Huh huh mikä tuuri, siinä olisi nimittäin voinut käydä oikeasti tosi huonosti..:(

Mutta nyt on tosiaan kaikki taas hyvin ja kesäkin vasta ihan aluillaan,ihanaa! Loppuun sitten vielä Sulkero-kevennys.:)

Näiden upeiden kesäkelien siivittämänä lähdettiin tosiaan eilen käymään mökillä ekaa kertaa tänä keväänä laittamaan paikkoja jo vähän kesäkuntoon talven jäljiltä. Ja samalla kertaa reissu oli Eetun ihka eka kerta mökillä. Pienestä matkapahoinvoinnista se kärsii edelleen, vaikka ei edes syötetty sitä ennen reissua niin kyllä autossa pienet puklut tuli..Tästä eteenpäin aletaan siis luultavasti antamaan sille matkapahoinvointilääkettä joka kerta ennen vähän pidempää autoreissua.

Perillä sitten elämä oli yhtä laiffia! Uusi iso piha ja metsä täynnä uusia hajuja ja paikkoja.

Eipä keritty edes kunnolla saamaan kamoja kasaan,kun Eetu jo ekaa kertaa haukahti ja pihassa vilisikin yhtäkkiä kolme koiraa; nimittäin mökkinaapurin porokoirat Miksu ja Jamu tulivat vierailulle ja katsastamaan uuden kaverin. Ensimmäiset hepulit olivat siis valmiita alkamaan ja Jamun kanssa Eetu pistikin menemään sitten ihan kunnolla. Juostiin pitkin pihaa, saunarannan mäkeä ylös ja alas, ihmisten jaloissa… Miksu-mummokin uutta tulokasta haisteli,mutta ei innostunut enää nuorison leikkeihin mukaan.

^ Tälle kuvalle,jossa Miksu ärähtää Eetulle on vaan ihan pakko nauraa! :’D Hyvä vaan,että mummeli opetti pentua ja näytti sille kaapin paikan! Mutta tuo kenguru-Eetu on vain niin hupaisa. Ja läksy meni heti perille, ei enää yrittänyt Miksun selkään hyppiä tuon jälkeen..

Vauhdikkaan ekan leikkisession jälkeen oli pikkupihis ihan poikki! Jamu ei vaan millään olisi uutta kaveriaan halunnut jättää ja hyvin vastahakoisesti kotiin lähtikin. Me sitten mentiin sisälle vähän rauhoittumaan ja päikkäreille. Yhtäkkiä kuului,kun joku käveli verannalla. Ihan koomassa ollut pihis heräsi siinä samassa ja alkoi haukkumaan. Ovenkahva kävi alaspäin ja me jo ihmeteltiin että kuka kumma sieltä oikeen tulee. Sitten ikkunasta näkyi kaksi mustaa pystykorvaa ja Jamuhan se siellä oli! Se oli karannut kotoa ja juossut takaisin meidän mökille,ihan selvästi hakemaan Eetua uudestaan leikkimään. Piti sitten ihan autokyydillä se viedä peräti 500 metrin päähän, kun ei muuten millään suostunut lähtemään,kun uusi kaveri vaan oli niin ihana!

Mutta kenties se kaikkein suurin hupi ja uusi kokemus oli järvi ja uiminen! Ennen mökkirantaa oli Eetu vain sellaisessa pienessä suossa/lammikossa käynyt tyttökavereiden kanssa kahlaamassa mutta nyt oli ihan toisenlainen “lätäkkö” edessä. Aluksi pikku pihis nytkin vain kahlaili ja tutki rantaa, mutta selvästi oli ihan innoissaan vedestä. Sitten tapahtuikin pieni horjahdus liukkaalla kalliolla ja Eetu joutuikin veden varaan. No,sieltä sitten noustiin reippaasti takaisin ylös ja pienen ihmettelyn ja “eihän se nyt niin kauheeta ollutkaan”- toteamisen jälkeen oli poju kovasti menossa uudestaan veteen. Keppiä sitten heiteltiinkin sinne ja Eetu ihan onnessaan hyppeli kalliolta järveen niin että loiske kävi. Vielä ei kuitenkaan varmuuden vuoksi kovin kauas keppiä heitetty vaan ihan siihen rannan lähettyville.:) Mutta uusi tanskalais-ruotsalainen vesikoira on siis syntynyt! Tänäänkin aamulla oli poju mukana aamu-uinnilla ja taisi olla vielä hauskempaa kuin eilisiltana, nyt kun aamuaurinko paistoi aivan ihanasti kalliorantaan. On tainnut tuo rakkaus uimiseen jotenkin mystisesti tullut tuolta Armi-tädiltä, kun Eetun Bertta-äiskä ei kuulemma ihan hirveä vesipeto ole.:)

Pikku hylje.:)

^ Tanskalais-ruotsalainen sukellusvene!

^ Poju bongasi joutsenia, muttei sentään viitsinyt niiden perään lähteä uimaan.(;

Tuo Eetun uiminen oli todellakin aivan ihana yllätys meille kaikille! Mökkeilystä tulee paaaljon mukavempaa, kun koira on vesipeto, uiminen kun on niin iso osa tuota meidän mökkeilyä. Kunhan tuo järvivesi tuosta vaan vielä lämpenee, niin menee meillä kaikilla piiitkiä aikoja vedessä leikkiessä.:) Ollaan sitten ihan rusinoita koko porukka! Mikä myös oli ihan huippu hienoa huomata oli se,että vaikka Eetu tosiaan ihan vapaana oli koko ajan, se ei silti lähtenyt minnekään. Eron kyllä huomasi heti tuohon meidän vanhaan koiraan,Iidaan, verrattuna. Paimenkoirana Iidalla tietysti piti olla koko ajan vähintään yksi meistä sen näköpiirissä, mutta Eetu ottaa paljon rennommin. Välillä se kävi omilla pikku reissuillaan esimerkiksi mökin takana tai itsekseen rannassa, mutta pysyi kuitenkin mökin alueella koko ajan,eikä lähtenyt mökkitietä pitkin naapuriin. Että ainakin näillä näkymin voi pojuun luottaa sen verran, ettei sitä koko ajan tarvitse olla vahtimassa. Tällainen oli siis Eetun ensimmäinen mökkireissu, joita varmasti siis tänä ensimmäisenä kesänä tulee vielä olemaan paaaljon! Toivottavasti siitä tulee pihikselle sellainen paratiisi, mikä se meijän Iitulle aikoinaan oli.=)

Jei, näyttäisi se kevät ja se kesäkin saapuvan tänne Keravallekin! Aurinko paistaa taas,linnut livertää yötä päivää, poni tiputtaa kilon verran talvikarvaa joka päivä ja pikkupihis näkee joka päivä jotain uutta; oravia, jäniksiä jne.

Nyt ollaankin viime päivinä tyttöjen liehittelemisen lisäksi tehty muita oikein jätkämäisiä asioita; eli pelattu pallopelejä! Eetuhan rakastaa yli kaiken hakea palloa ja jaksaisi juosta sen perässä vaikka loputtomiin. Niinpä sen takia ollaankin Lauran kanssa otettu joka kerta tuohon kentälle joko pesis-tai tennismaila mukaan, niin saadaan lyötyä pallo mahdollisimman kauas. Vaikka meillä on siis vain yksi kenttäpelaaja, on se siinä mitä mainioin; mahdottoman nopea ja ketterä ja ottaa tarvittaessa hienoja koppejakin. Vappuna leikittiinkin vähän erilaisten pallojen kanssa. Ilmapallot oli pihispojasta ihan hirveän hauskoja, kunnes yksi sitten meni pamahtamaan suoraan naamalle päästäen ihan hirveän pamauksen ja sitten sitä uikutettiinkin kauhuissaan omassa kopissa, hohhoijaa. Mutta näillä pallopeli reeneillä on Eetulla kohta sellainen sixpäkki, että naapurin tytöt saa olla varuillaan ettei muut tytöt tule pian apajille! Ja leikkien jälkeen tietysti ilta jatkuu penkkiurheilun ja lätkän merkeissä!

Tässä sitten kuvasatoa urheilijanuorukaisesta.

Eetu on valmis vaikka seisomaan päällään jotta saisi pallon. Tässä ei nyt sentään ihan..:D

Välillä vauhtia on niin paljon,että mennään kohteesta ohi.

Vain pieni pallo-addiktio..

Kohde havaittu.

Taktinen jarrutus.

Ja vauhtia ainaki 180km/h.

Hopeanuoli.:)

Ja pallon perässä mennään sitten vaikka pusikkoon.

Onkse mikään ihme että naapurintytöt on ihan myyty?

Ja täytyy sen urheilijan välillä sitten levähtääkin ja antaa lihasten rentoutua.

Tällastä meillä tällä kertaa!

Vietettiin tuossa vähän aikaa sitten oikein mukava kevätpäivä tallilla. Päätettiin yhden tallikaverin kanssa siis irtohypyttää nuita meidän polleja. Glói sai toimia ikäänkuin opetus-ja vetohevosena nuoremalle Ránille, sillä Glóihan on hyppinyt paljon jo ennenkin, mutta ei oltu ihan varmoja mitä mieltä Rán asiasta olisi. Hyvin kuitenkin meni kummallakin “nutipäisellä rautiaalla” niinkuin me Jennin kanssa noita kahta kutsutaan. Päivästä teki mukavan myös ihana auringonpaiste ja hirveä kuhina kävi tallilla muutenkin.

Eetu oli myöskin mukana ja Eetullakin oli tärkeä tehtävä. Se sai nimittäin toimia ns. mallikoirana ja antaa mahdollisimman hyvä kuva pihiksistä. Kävi nimittäin ilmi, että tallikaverini harkitsi toisen koiran hankkimista perheeseen ja perheen lapset olivat aluksi jackrusselin terrieriä ajatelleet, mutta Jenni ei terrieriä halunnut. Niinpä lapset olivat sitten ihan sattumalta huomanneet pihakoiran koirakirjasta, ja nimenomaan sen perusteella että se niin kovasti jackrusselilta näytti. No, sittenhän Jenni tajusi että hei, Siirillähän on pihakoira! Niin sitten sovittiin, että me irtohypytettäisiin poneja, kun lapset saisivat telmiä pihispennun kanssa ja katsoa mitä olivat siitä mieltä. Hehe, taisi Eetu-poika tehdä pihiksille kunniaa, kun hyvin suurella todennäköisyydellä kohta meidän tallilla toinenkin pikku pihis juoksentelee. Kyllä maailma on pieni!

Tässä olisi vähän kuvanäytteitä Glóin ja Ránin hyppypäivästä.

Näin se issikkakin ponnistaa.

Niin ja tänäänhän Eetulle ja veikoille tulee ikää tasan 5kk. Ei apua miten aika lentääkään,oikeesti! Vastahan se oli pieni, pyöreä pallero ja nyt jo niiin iso miäs, jalkakin nousee välillä jo niin korkealle että ihan hirvittää.:’D Tässä olisikin Eetusta profiilikuva nyt tosiaan 5kk ikäisenä. Huomatkaa uusi pääkallo-panta! Meillä kun ei täällä Keravalla olla blingbling, vaan ollaan kovia rokkiäijjiä!